| Tämä on ensimmäinen kuva, jonka otin talosta. Kuvassa näkyvä koivu on nyt klapeina! |
Otin ensimmäisen pankkilainani ja ostin talon, jota olin ihaillut pienestä lapsesta asti. Tontti sijaitsee Iitissä, Vuolenkosken kylässä. Talo on mäen rinteessä, aivan Kymijoen tuntumassa. Omaa rantaa ei ole, mutta parinkymmenen metrin päässä on kylän yleinen uimaranta.
Talo oli ollut tyhjillään lähes 10 vuotta. Rakennukset ja piha olivat karmeassa kunnossa. Vaikka kylällä huhuttiin, että talo on "läpimätä", otin riskin ja ostin tontin itselleni.
Talon historia on mielenkiintoinen. Tontille rakennettiin kioskirakennus 30-luvulla. 50-luvulla rakennusta laajennettiin ja paikalle avattiin Koskikahvila, jota myös Lispetin kahvilaksi kutsuttiin. Äitini muisti juoneensa kahvilassa sitruunasoodaa, johon laitettiin jäätelöpallo. Isäni taas muisti juoneensa II-olutta, jota Lispetti tarjoili asiakkailleen. Kahvilassa oli myös lääkekaappi, ns. apteekki, josta kyläläiset saivat ostaa lääkkeitä. Siitä on muistona puinen ovi, jossa on ikkuna ja pieni tiski.
Kahvilan loppumisen syytä en tiedä. Kahvilatoiminta loppui ilmeisesti 60-70- luvun taitteessa. Sen jälkeen talo on ollut kesäasuntona ainakin kahdella eri omistajalla.
| Alakerrassa on sauna ja yläkerrassa 18m2 huone |
Talokaupat tehtiin jo toukokuussa, eli tontti on ollut hallinnassani jo 5 kuukautta. Paljon on ehtinyt tapahtua viiden kuukauden aikana, mutta paljon on vielä tapahtumatta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti